Jalostus

Tässä osiossa käsittelen joitain jalostustapoja/paritusmenetelmiä ja käsittelen jalostuksen perusteita, joiden tulisi olla kirkkaina kaikkien kasvattajien mielessä pentueita suunniteltaessa.

Puhdasjalostus/rodunjalostus

Paritetaan keskenään keskitasoa parempia yksilöitä ja vältetään sukusiitosta. Monet rodut ovat kuitenkin niin harvalukuisia, että ainoa järkevä sukusiitoksen välttämiskeino voi olla risteytys esim. saman rodun eri (karvanlaatu-, koko- tai väri-) muunnosten kesken. Oman rotumme kohdalla näitä muunnoksia ei ole käytettävissä.

Sisäsiitos/Sukusiitos/Insestijalostus

On huomattava, että sukusiitos on paritusmenetelmä, ei jalostusmenetelmä. Yhdistetään kaksi toisilleen sukua olevaa eläintä (joilla yksi tai useampia yhteisiä esi-isiä). Näin ollen kaikki populaatiot ovat joissain määrin sisäsiitettyjä ja todellinen vierassiitos (termiä käytetään kun eläimet eivät ole ollenkaan sukua) ei ole mahdollista. Sukusiitos on ollut välttämätöntä rotuja luotaessa mutta tuhoisaa pidemmällä aikavälillä käytettynä. Sukulaissuhde voi olla läheinen esim. isä-tytär yhdistelmä tai täyssisarukset. Sukusiitoksen vaarat liittyvät siihen, että sukulaisia yhdistettäessä muodostuu haitallisten, resessiivisten geenien suhteen homotsygootteja yksilöitä eli yksi geenipari sisältää kaksi viallista geeniä, jolloin vika tai sairaus tulee/puhkeaa yksilössä esiin.
Esim.  Vanhempi-jälkeläinen yhdistelmässä tai täyssisarparitus aiheuttavat 25% vähenemisen jälkeläisten MHC-alueen monimuotoisuudessa. Tämä johtaa perinnöllisten sairauksien lisääntymiseen ja ns. sukusiitosdepressioon. On muistettava, että koira kantaa perimässään joitakin hyvin haitallisia perintötekijöitä, jotka sukusiitos "kaivaa" esiin.
Voimakkaan sukusiitoksen haittoina yksittäisten koirien tasolla todetaan mm. hedelmällisyyden ja elinvoiman heikkeneminen, josta lisääntymisvaikeudet, pienet pentueet, pentukuolleisuuden nousu ja epilepsia. Syntymäpaino laskee, kasvu hidastuu, tautien vastustuskyky heikkenee.
Sukusiitetyllä populaatiolla on siis vähemmän geenien vaihtelua turvanaan kuin sukusiittämättömällä. Lähisukulaisten paritus kasvattaa sukusiitosastetta nopeasti ja aiheuttaa haittoja enemmän kuin hitaasti kertyvä.
Tarpeeksi suuri jalostuseläinten määrä ja jalostus kumppanien mahdollisimman etäinen sukulaisuus suhde auttaa ylläpitämään MHC-geenien monimuotoisuutta ja siten tukemaan rodun elinvoimaa.
Suositus olisi, että aina oltaisiin alle sukusiitosasteen 6,25%, mikä vastaa serkusten yhdistämistä. Sukusiitosasteen suuruus riippuu käytettävissä olevien sukutaulujen pituudesta.

Heteroosi

Sukusiitoksen vastakohta. Se on eläinten elinkykyisyyden kasvua, jota saadaan risteyttämällä. Pieni muotoinen sukusiitos saadaan purkautumaan heti seuraavassa sukupolvessa kasvattajan niin halutessa, mutta koko rodun keskinäinen sukulaisuus ei koskaan pienene muulla kuin risteyttämällä.
Risteytyksessä paritetaan keskenään eri rotuihin kuuluvaa yksilöä. Tavoitteena on tuoda rotuun uusia alleeleja (geenin versio) ja lisätä heterotsygotiaa, jolloin vaikutus on päinvastainen kuin sukusiitoksessa; muuntelu lisääntyy, sairaudet vähenevät, hedelmällisyys ja elinvoima lisääntyvät. Risteytyksellä voidaan myös tuottaa täysin uusi rotu tai hyviä käyttöeläimiä, joita ei käytetä jalostukseen. Risteytykset ovat varsinkin pienissä populaatioissa usein tarpeellisia perinnöllisen muuntelun ylläpitämiseksi.
Tästä on ollut paljon puhetta useamman tuomarin kanssa. Heidän mielipiteensä on, että esimerkiksi Owczarek Podhalanski ja Slovakian Cuvac olisivat sopivat rodut yhdistettäviksi. Itse näen rodun kahtena täysin erilaisena rotuna, enkä ole yhdistämisen kannalla. Luultavasti joudumme sitä kyllä tulevaisuudessa käyttämään. Olenkin aina sanonut tuomareille, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, että sittenhän on sama jos yhdistämme Suomenajokoiran ja Hamiltonin (näin karrikoidusti sanottuna). Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki rotujen kotimaat haluavat pitää oman rotunsa. Tuskin Suomikaan haluaa ajokoiraansa "uutta verta" toisesta rodusta.

Linjajalostus

Oikein toteutettuna linjajalostus on lievää sukusiitosta. Tarkoituksena on hyvän esivanhemman osuuden maksimointi koiran sukutaulussa niin, että koiralla ja esivanhemmalla olisi mahdollisimman läheinen sukulaissuhde ja näin ollen mahdollisimman paljon yhteisiä geenejä. Erona tavalliseen sukusiitokseen on se, että isä ja emä ovat vain tämän yhden esivanhemman kautta sukua toisilleen, eli syntyvät pennut eivät ole sukusiitettyjä. Linjajalostuksen ongelmana on se, että hyvin harvoin tiedetään tämän tärkeän esivanhemman jalostusarvoa. Se on ehkä menestynyt näyttelyissä hyvin, mutta siitä ei tiedetä, periyttääkö se jotakin perinnöllistä sairautta, kuinka hyvin se periyttää omia hyviä ominaisuuksia jne. Jos esivanhempi esiintyy kaukana sukutaulussa, sillä ei ole vaikutusta koiran geeneihin. Esimerkiksi pennun ja viidennessä sukupolvessa esiintyvän esivanhemman yhteisten geenien todennäköisyys on mitättömät 6.25%.
Linjajalostusta suunniteltaessa on selvitettävä, ovatko paritettavat yksilöt todella sukua toisilleen vain tämän yhden esivanhemman kautta, muuten sukusiitosaste voi nousta korkeammaksi kuin on tarkoitus.

Totuus on, että mitä enemmän valintaa suoritetaan, sitä enemmän menetetään takaisinvalinnan mahdollisuutta. Tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä kasvattajia leikkimään uusien kasvattien omistajien kustannuksella (suuri riski saada sairas koira) ja yhdistämään jo tiedossamme olevia sairaita yksilöitä pelkän jalostuspohjan laajentamisen vuoksi, saati sitten puhtaasti taloudellisen hyödyn tavoitteluna koiraemojen hyvinvoinnin kustannuksella.

Jalostustavoitteet

Yhdistelmää suunniteltaessa mietitään millaisia jälkeläisiä halutaan. Mitkä ovat halutuimmat periytyvät ominaisuudet? Edistyminen on sitä nopeampaa mitä vähemmän jalostustavoitteita on, mutta kärsivällisyyttä tarvitaan silti: todellinen perinnöllinen edistyminen  on näkyvissä vasta pitkän ajan kuluttua.
Listaan tässä jalostustavoitteita joiden tulee ehdottomasti kuulua jokaisen yhdistelmän perustaan:

● Hyvä luonne
● Terve, normaalisti lisääntyvä
● Rodun geenipohjan säilyttäminen riittävän laajana (sukusiitoksen välttäminen)
● Rotumääritelmän mukainen ulkomuoto = terve ja toimiva rakenne, oikea tyyppi.

Ominaisuuksista ehdottomasti tärkeimmät ovat luonne, terveys ja normaali lisääntyminen. Vain henkisesti ja fyysisesti terve koira elää omistajansa iloksi pitkän ja tasapainoisen elämän.
Koiran on oltava myös käyttöominaisuuksiltaan hyvä, rodunomainen. Silti usein ykkössijalla ovat koiran ulkomuoto ja menestyminen näyttelyissä. Oikea tyyppi tulee tottakai säilyttää, mutta näyttelymenestys ei saa mennä terveyden edelle. Jalostus on rodun parantamista kokonaisuutena, ei huippuyksilöiden tuottamista.
Nartuille valitaan sellainen uros, joka kompensoi nartun huonoja puolia ja periyttää niitä ominaisuuksia, jotka ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Nartun valinnassa on noudatettava samoja periaatteita kuin uroksen valinnassa, sillä narttu vaikuttaa yhtä paljon (enemmänkin) jälkeläisiin kuin uros. Jälkeläisten geeneistä tasan puolet ovat peräisin nartulta. Koiran vanhemmista, sisaruksista ja jälkeläisistä saatu tieto täydentää ja varmistaa koiran omia tuloksia.
Siitokseen käytettävien koirien tulisi olla aina rodun keskitasoa parempia. Parituskumppani vaikuttaa jälkeläisiin yhtä paljon kuin koira itse. Hieno uros saa huonon nartun kanssa keskimäärin vain keskinkertaisia jälkeläisiä - sattumia tapahtuu tietysti tässäkin asiassa - ja toisin päin.
Paras keino perinnöllisen tason määrittämiseen olisi BLUP- eläinmalli, jossa ympäristön vaikutukset koirien tuloksiin poistetaan.  BLUP -menetelmä ottaa huomioon kaikkien koiran sukulaisten tulokset eli jalostusarvo saadaan laskettua jopa koiralle jolla ei ole omaa tulosta. Koira saa indeksinsä sukulaisten tietojen/tason perusteella.
Syntymättömille pennuille voidaan näin laskea odotusarvo jo pentuetta suunniteltaessa, se on yksinkertaisesti pennun vanhempien indeksin keskiarvo.

Vaikka rotuni ei kuulu PEVISA ohjelmaan olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki jalostukseen käytettävät koirat on lonkka- ja kyynärkuvattava.  
Kasvattajan on oltava valveutunut ja tiedostaa rodun ongelmat ja omat velvoitteensa.
Vaikka kasvattaja käyttäisikin huonon tuloksen saaneita vanhempia jalostukseen, on siitä ilmoitettava rehellisesti mahdollisille pennun kyselijöille. Näin ollen mahdollinen kasvatin omistaja on tietoinen suuremmasta riskistä saada sairas koira ja tekee itse valinnan.

HD (hip dysplasia) eli lonkkanivelen kehityshäiriö on useimmiten suurikokoisilla koirilla esiintyvä, periytyvä vaiva joka korkea-asteisena saattaa invalidisoida koiran ja aiheuttaa sille kipua. Yleensä tätä kasvuhäiriötä sanotaan lyhyesti "lonkkaviaksi". Tutkimuksissa on todettu, että etenkin nivelen löysyys altistaa nivelen kulumiselle eli nivelrikolle (lat. atrhrosis eli artroosi).
Lonkkavian perinnöllinen tausta ei enää tänä päivänä liene kenellekään epäselvää, se on kiistatta monissa tutkimuksissa osoitettu.
Tässä yhden tutkimuksen tulos, joka puoltaa periytyvyyden puolesta. On tutkittu, että ainoastaan lonkkavialle perinnöllisesti alttiit eläimet vahingoittuvat vääränlaisesta ruokinnasta.

Toivottavasti saamme omaan rotuummekin lonkkanivelten blup-indeksit sillä ne on saatavilla nyt 14 rodusta. Blup-indeksi on ennuste eläimen jalostusarvosta, genotyypistä. Indeksi on tietyn aineiston perusteella laskettu arvio, siitä millaiset koiran perintötekijät ovat, eli mikä on koiran arvo jalostuseläimenä kyseisessä ominaisuudessa. Blup-indeksit ovat osa maa- ja metsätieteiden maisterin Katariina Mäen väitöskirjatutkimusta. Tutkimuksessaan Mäki analysoi lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriön perinnöllisiä tunnuslukuja. Aineistoina ovat Kennelliiton lonkka- ja kyynärniveltiedostot. Indeksi lasketaan tilastollisesti ns. BLUP-eläinmallimenetelmällä. Indeksiin vaikuttavat eläimen oman tuloksen ohella kaikkien sen sukulaisten tulokset. Näin eläimen perinnöllinen taso saadaan kyseisessä ominaisuudessa esiin. Menetelmä ottaa myös huomioon parituskumppanin tason ja populaatiossa ominaisuuden suhteen tehdyn valinnan. Keskiarvona 100.
Ja mitä saammekaan vastaukseksi...

● Jälkeläisten kuvaustulokset kun molemmat vanhemmat ovat A-lonkkaisia. Terveiden jälkeläisten osuus 80%.
● C-lonkkainen narttu jonka lonkkaindeksi on 104. Urokseksi valittu koira jolla korkea lonkkaindeksi. 
   Jälkeläisistä 93% tervelonkkaisia
● Jälkeläisten kuvaustulosten jakautuminen kun uros on A-lonkkainen ja emä C-, D- tai E-lonkkainen.  
   Tervelonkkaisten jälkeläisten osuus 66%.
● Jälkeläisten kuvaustulokset kun molempien vanhempien lonkkaindeksi on suurempi kuin 100. Tervelonkkaisten
   jälkeläisten osuus 93%.
● Uros jonka lonkkaindeksi on 42, jälkeläisten kuvaustulokset. Tervelonkkaisia 33%.
● Jälkeläisten kuvaustulokset kun molempien vanhempien lonkkaindeksit ovat alle 100. Tervelonkkaisten
   jälkeläisten osuus 38%.
   (Lähde: SKL tiedote 09.07.2004)

Ole siis aktiivinen pentua kysyessäsi, olethan ottamassa itsellesi kaveria mahdollisimman pitkäksi aikaa. Erityisen tarkka ole terveystietojen suhteen, jos sinulle on tarkoitus joskus tulevaisuudessa käyttää koiraasi jalostukseen. Toivon, että  tästä kirjoittamastani tiivistelmästä on sinulle apua etsiessäsi/päättäessäsi rotua.